Terveisiä Kaustisen Nuorisoseurasta! Perhonjoki virtaa sulana ja kuljettaa mukanaan vielä muutamia pieniä jäälauttoja kohti Pirttikosken patoa. Kevään sulattaessa viimeisiä talven merkkejä Kalliopaviljonginkin pihalla väreilee odotusta muustakin kuin kesästä ja lämpimistä uimavesistä. Nuoret kiipeävät Finninkalliolle kuka kävellen ja kuka pyörää taluttaen tanhukengät pyörän tarakalla. Koulupäivä on ohi, ja on aika Ottosten kansantanssiharjoitusten. Totta vie, täällähän saavat lapset ja nuoret tälläkin hetkellä harrastaa! Eletään huhtikuuta, ja täysi vuoden kierto on keikuttu korona kantapäillä.
Kevään edetessä on toivo vapauden lisääntymisestä ja yhteisöllisemmästä harrastamisesta entisestään lisääntynyt. Omaa konserttia, muita esiintymisiä sekä vihdoin taas kirsikkana kakun päällä olevia Kaustisen kansanmusiikkijuhlia todella odotetaan Ottosten ryhmissä.
Kaustisella on ollut mahdollisuus viime syksystä alkaen tarjota lapsille ja nuorille harrastustoimintaa pääsääntöisesti koko ajan rauhallisen koronatilanteen ansiosta, huolellisesti suunnitellen ja terveysturvallisuus huomioiden. Vastuu on kuitenkin ollut suuri. On tarvittu yhteistä tahtoa onnistua. Kotien ja vanhempien tuki on ollut äärimmäisen tärkeää. Harjoitteita on jouduttu tekemään eri tavalla kuin yleensä, eikä eri ikäluokkien yhteistyötä ei ole voitu toteuttaa. Vanhimmat tanssijat ovat tanssineet maskit kasvoillaan, mikä on ollut raskasta. Siitäkin huolimatta oman ryhmän kanssa harjoittelu, omien tanssitaitojen kehittäminen ja tanssin tuoman hyvän olon merkitys on saanut nuoret valitsemaan ennemmin maskit kuin tanssittomuuden.
Kaikkien mielessä on pyörinyt se, milloin saamme tanssia yleisölle. Vastavuoroisuus – se on jäänyt monella tasolla puuttumaan. On puuttunut oman parin hymy ja yleisön kanssa jaettu yhteinen kokemus. Odotus on läsnä koko ajan.
Ensimmäisen koronakevään harrastussulun aikana me ohjaajat kannoimme huolta siitä, miten lapset ja nuoret jaksavat epävarmassa ja ehkä pelottavassakin tilanteessa ilman harrastuksiaan ja kohtaamisia toistensa kanssa. Lamauttaisiko joutenolo, olisiko helpompaa olla ilman sitoumuksia ja aikatauluja koronan helpottaessakin? Kantaako kansantanssi ja -musiikki ja sen tuoma yhteisöllisyys silloinkin, kun sitä ei konkreettisesti voi jakaa muiden kanssa? Osalla ryhmistämme yhteydenpito ja asian esillä pitäminen siirtyi somekanaville. Yhdenlaista aineettoman kulttuuriperinnön suojelemista kai tämäkin?
Kuluneen talven aikana on ollut ilo huomata, että kansantanssin ja -musiikin voimaa ja sukupolvilta toisille siirtynyttä perintöä ei koronan kaltainen kurimus pysty nujertamaan. MiniOttosissa, PikkuOttosissa, JunioriOttosissa ja Ottosissa on tanssinut omissa ryhmissään koko talven lähes 180 lasta ja nuorta. Aikuisten tehtävänä on ollut toteuttaa turvalliset puitteet kokea niitä asioita, jotka tuottavat lapsille ja nuorille hyvää oloa ja sitä tavallista onnellista arkea heidän tehdessään sitä, mistä he nauttivat. Hyvän olon tunne syntyy Finninkallion päällä tanssiessa, laulaessa ja soittaessa yhdessä. Siellä todella voi tuntea aineettoman kulttuuriperinnön elävän ja voivan hyvin ja tekevän tärkeintä tehtäväänsä hoitaessaan yksilön ja yhteisön henkistä ja fyysistä hyvinvointia ja kantaessaan vaikean ajan yli.
Tuli toukokuu, Perhonjoki kiihdytti kulkuaan, puski vettä valtoimenaan ja kertoi kohisten kesän tulosta. Yhtä hurjalla voimalla saapui koronatartuntarypäs Keski-Pohjanmaalle ja pyyhki kalenterista myös Ottosten kevään viimeiset yhteiset tanssit. Nyt on taas vain odotettava, että parempi aika koittaa ja on lupa tanssia ja soittaa yhdessä.
Eikä me vaivuta synkkyythen, kun on elämässä tanssi ja soitto!
Marika Timonen, Ottosten kansantanssiryhmien ohjaaja ja ohjaajatoimikunnan pj.
Kaustinen matkalla Unescon luetteloon 