Striimaustuumausta

Kiperän koronapolskan aina vain jatkuessa menneen kesän Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestettiin hybridimallilla. Musiikkia saatiin onneksi jo kuunnella paikan päällä, mutta se ei suinkaan tuupannut virtuaalisisältöjä tieltään. Päin vastoin: myös virtuaaliohjelma laajeni valtavasti viime vuoden kokonaan virtuaalisesta festivaalista.

Ihmekös tuo – vuosi sitten kaikenlaisten tapahtumien virtuaalitoteutukset jouduttiin improvisoimaan nopeasti. Nyt oli vähän enemmän aikaa varautua ja suunnitella, vähän enemmän toimintamalleja, rutiinia, osaamista, kalustoa.

Sain itse olla kuvaamassa Pelimannitalon päivittäisiä Muistojen Kaustinen- ja Mestarisoitto ‑suoratoistokonsertteja sekä muutamia etukäteen tehtyjä tallenteita. Yleisesti ottaen olin vaikuttunut soittajien kylmäpäisyydestä ja lämminsydämisyydestä kameroiden ja niiden takana kykkivien päivä päivältä hienhajuisempien striimausukkojen edessä. Jännitystä tuntui olevan enemmän kameran takana kuin lavalla, eivätkä mestaripelimannit ja ”muistojen kaustislaiset” antaneet oudon tilanteen ja puuttuvan yleisön pahemmin häiritä vaan antoivat parastaan.

Pelimannikulttuurin ja perinteen tallentamisen kannalta korona on tuonut jotain hyvääkin. Iso osa Pelimannitalon esiintymisistä on äänitetty Kansanmusiikki-instituutin arkistoon jo vuosikymmenet, ja myös YLE on radioinut niitä runsaasti. Videotallentamisen osalta tilanne on ollut toinen; vastuksena ovat olleet niin tekniikan ja budjettien rajat kuin varmaan tottumuksetkin.

Pandemian vuoksi tottumukset jouduttiin unohtamaan, toisaalta tekniikka on kehittynyt, helppoutunut ja halventunut viime vuosina harppauksin. Siedettävänlaatuiseen muutaman kameran konserttikuvaukseen ja suoratoistoon kykenevän kaluston saa kasaan käytetyn auton hinnalla, ja se myös mahtuu käytettyyn autoon. Loppu on kiinni käyttäjien osaamisesta. Hanke- ja apurahoittajat ovat ymmärtäneet koronatilanteen tuomat tarpeet ja mahdollisuudet ja myöntäneet monille tahoille rahoitusta kalustohankintoihin.

Pandemian joskus rauhoituttua joudutaan miettimään elävien konserttien ja virtuaalisuuden mahdollista yhteiseloa, joka ei ole ihan ongelmatonta. Oma kokemukseni on, että jo muutamankin hengen yleisö herättää konsertin henkiin, mutta esimerkiksi Pelimannitalon tupaan ei olisi soittajien ja striimausväen ja ‑kaluston sekaan välillä mahtunut hiirtäkään, ja tarvittavat tehokkaat valot söivät tuvan tunnelmallisen hämyn. Striimeihin liittyvä ansaintalogiikka tai sen puute on oma lukunsa. Kuitenkin esimerkiksi Tallari-yhtyeen Pelimannitalon kausikonserttien välittäminen kenelle tahansa mihin tahansa maailmassa on mitä oivallisinta suomalaisen kansanmusiikin edistämistä. Näitä yhtälöitä pohtivat nyt varmasti monet, erityisesti julkisrahoitteiset, kulttuuriorganisaatiot.

VirtuaaliKaustisen tuottaman ohjelman lisäksi ja ehkä jopa sitäkin arvokkaampana pitää tietysti mainita jo kahdelta kesältä kertynyt uskomattoman hieno pelimanniohjelman videosato, joka on edelleen nähtävillä festivaalin Youtube-kanavalla. Toivottavasti mahdollisimman moni VirtuaaliKaustiseen osallistunut esiintyjä ymmärtäisi tallenteensa historiallisen arvon ja toimittaisi sen myös Kansanmusiikki-instituutin arkiston kokoelmiin.

Koronakesät ovat kartuttaneet muistivarantojamme sadoilla tunneilla arvokkaita videotallenteita, jotka olisivat normaalioloissa jääneet kuvaamatta – iloitkaamme edes ja ainakin siitä. Moni potee striimiväsymystä, mutta tallenteet nousevat varmasti arvoonsa tulevaisuudessa.

Lauri Oino, tuottaja, Kansanmusiikki-instituutti