Suojeluohjelman laatiminen jatkuu

Keväällä Pelimannitalossa aloitettu kaustislaisen viulunsoiton suojeluohjelman yhteinen laatiminen jatkuu lauantaina 18.9. klo 10.00–13.00 Kansantaiteenkeskuksessa. Asia koskee kaikkia, joita alueen perinne tavalla tai toisella koskettaa, joten sankoin joukoin mukaan, kunta- ja muista rajoista riippumatta! Osallistuminen ei vaadi mukanaoloa aiemmissa tilaisuuksissa eikä erityisasiantuntemusta missään asiassa.

Tällä kerralla aloitetaan työpajailu yhteissoitolla, joten pelit mukaan, kaikki kynnelle kykenevät! Kappaleet ovat (ainakin):

  • C-duurinmarssi
  • Konstan parempi valssi
  • Vetelin polkka
  • Koto-Fias polka (melkein sama kuin Artun polkka)
  • Vihkipolska (O. Hotakainen)

Nuotit tulevat lähempänä tilaisuutta jakoon tämän linkin taakse: https://drive.google.com/drive/folders/1SERYKrlaz1MXiV87dHRyfx7a1ejOvJxj

Soiton ja aloituskaffien jälkeen jatketaan mm. perinteen suojelun tavoitteiden ja toimien pohtimista. Kahvitarjoilutarpeen arvioimiseksi ja koronaturvallisuusjärjestelyjen helpottamiseksi toivomme ilmoittautumista etukäteen osoitteeseen kmi@kaustinen.fi

Pelimannien perilliset

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri saavuttaa ensi vuonna kunniakkaan viidenkymmenen vuoden merkkipaalun. Orkesteri laskee ikävuotensa siitä, kun Juha Kangas palasi Helsingistä kotiseudulleen viulunsoiton opettajaksi ja perusti Keski-Pohjanmaan musiikkiopiston kamariorkesterin. Elettiin kansanmusiikin uuden tulemisen kulta-aikaa.

Juhan perustaman orkesterin yhtenä edeltäjänä oli kanttori Eino Kankaan 1960-luvulla johtama Kaustisen nuoriso-orkesteri. Juhan vahva kansanmusiikkiosaaminen – olihan hän mm. Kankaan pelimannien jäsen ja vieläkin kovassa käytössä olevien ”punaisen, sinisen ja vihreän” pelimannisävelmävihkosen toinen toimittaja – näkyi tietenkin ohjelmistossa. Orkesterin viulistit ja alttoviulistit olivat Juhan oppilaita, ja soittajista oli aluksi reilusti yli puolet Perhonjokilaaksosta. Ohjelmistossa oli alusta pitäen sekä klassista musiikkia – erityisesti barokkia, tuota klasareiden kansanmusiikkia – mutta myös jousiorkesterille tehtyjä sovituksia kansansävelmistä.

Pehr Henrik Nordgrenin Pelimannimuotokuvia vuodelta 1976 (ensimmäinen versio jo 1974) sitten ehkä tietyssä mielessä räjäytti pankin: viimeistään sen myötä kamariorkesteri ja pelimanniperinne olivat pitkään erottamaton pari ja myös lokero, johon kriitikotkin mielellään sijoittivat orkesterin esitykset aina tilaisuuden tullen.

Ja mikäpäs siinä! Otsikossa oleva KPKO:n 30-vuotishistoriikin nimi osoittaa, että suhtaudumme itsekin asiaan sen ansaitsemalla arvostuksella. Vaikka aikaa on kulunut, soittajat vaihtuneet ja ohjelmisto monipuolistunut, alkuaikojen läheinen suhde pelimanniperinteeseen on ainakin jollain tasolla säilynyt: se on edelleen yksi osa moniarvoista ohjelmistoamme, jossa paikallisuus ja kansainvälisyys pyritään pitämään hyvässä tasapainossa.

Uusin esimerkki tästä on Viljami Niittykoski -levyn äänitys ja siihen liittyvä konsertti Kaustinen-salissa ensi perjantaina, 10.9. klo 18.00. Ohjelmistossa on eri sovittajien tulkintoja Niittykosken nerokkaista sävelmistä, mukana niitä kaikkein rakastetuimpia ja jotain aivan ennenkuulumatonta.

Tämä musiikki sopii erityisen hyvin kamariorkesterin profiiliin, eikä vain historiaamme kuuluvan kansanmusiikkitaustan vuoksi. Niittykoski sai varhaiset musiikkielämyksensä Salonkylän jouhikvartetin soitosta 1900-luvun alussa. Kvartetin ohjelmistossa oli alusta pitäen klassikkoja, jo ensiesiintymisessään se soitti Wagneria ja Schubertia. 1930-luvulla Salonkylässä toimi pieni orkesteri, ohjelmistossaan mm. Niittykosken omia sävellyksiä.

Niittykoskelle musiikin arvoja määritteleviä genrerajoja ei ollut olemassa. ”Minulle on kansanmusiikkia kaikki kaunis kansantajuinen ja kansanomainen musiikki hyvistä iskelmistä aina helppotajuiseen taidemusiikkiin saakka, etten minä oo yksinomaan niinko kansanmusiikille omistautunut. Kyllä minä oon sitäki soittannu palijo, varsinki nuorempana ja oikein sydämen hartaudellaki, mutta en minoo tyytyny siihen yksinomaan, minun on täytynyt vähän laajempaa asteikkoa noudattaa.”

Niittykoski antoi 1920-luvulla tekemänsä pelimannisävelmäkokoelman alkusanoissa hyvin selkeitä ja monipuolista asiantuntemusta osoittavia ohjeita niihin kuuluvasta oikeanlaisesta jousenkäyttö­tavasta: ”Kaustislaiselle kansansoittotyylille ominainen piirre on jousenvetoyhdistelmien runsaanpuoleinen käyttö, joissa yhdistelmissä kumminkin tahdin osia eroittavat iskualat eroittautuvat erillisinä pehmeinä puolistaccatonykäisyinä. Toinen yhtä luonteenomainen on eri tahdin- taikka iskualan osien yhdistäminen yhdeksi jousenvedoksi.” Toisaaltaesimerkiksi monet valssit ovat selvästi Wienin valssidynastian hengessä tehtyjä (kertoman mukaan Vauhdin hurmaa -valssin alkuperäinen nimi oli ”Straussin tapaan”), ja sävellysten joukossa vilahtelee joskus myös sellaisia klassisia otsikoita kuin Adagio ja Viuluduo.

Tällainen rajoja ylittävä, eri musiikinlajien tyylejä arvostava asenne sopii suoraan myös Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin ohjenuoraksi.

Lauri Pulakka

kirjoittaja on musiikin tohtori, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin ohjelmistokoordinoija ja 1. soolosellisti, orkesterin jäsen vuodesta 1973.

Striimaustuumausta

Kiperän koronapolskan aina vain jatkuessa menneen kesän Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestettiin hybridimallilla. Musiikkia saatiin onneksi jo kuunnella paikan päällä, mutta se ei suinkaan tuupannut virtuaalisisältöjä tieltään. Päin vastoin: myös virtuaaliohjelma laajeni valtavasti viime vuoden kokonaan virtuaalisesta festivaalista.

Ihmekös tuo – vuosi sitten kaikenlaisten tapahtumien virtuaalitoteutukset jouduttiin improvisoimaan nopeasti. Nyt oli vähän enemmän aikaa varautua ja suunnitella, vähän enemmän toimintamalleja, rutiinia, osaamista, kalustoa.

Sain itse olla kuvaamassa Pelimannitalon päivittäisiä Muistojen Kaustinen- ja Mestarisoitto ‑suoratoistokonsertteja sekä muutamia etukäteen tehtyjä tallenteita. Yleisesti ottaen olin vaikuttunut soittajien kylmäpäisyydestä ja lämminsydämisyydestä kameroiden ja niiden takana kykkivien päivä päivältä hienhajuisempien striimausukkojen edessä. Jännitystä tuntui olevan enemmän kameran takana kuin lavalla, eivätkä mestaripelimannit ja ”muistojen kaustislaiset” antaneet oudon tilanteen ja puuttuvan yleisön pahemmin häiritä vaan antoivat parastaan.

Pelimannikulttuurin ja perinteen tallentamisen kannalta korona on tuonut jotain hyvääkin. Iso osa Pelimannitalon esiintymisistä on äänitetty Kansanmusiikki-instituutin arkistoon jo vuosikymmenet, ja myös YLE on radioinut niitä runsaasti. Videotallentamisen osalta tilanne on ollut toinen; vastuksena ovat olleet niin tekniikan ja budjettien rajat kuin varmaan tottumuksetkin.

Pandemian vuoksi tottumukset jouduttiin unohtamaan, toisaalta tekniikka on kehittynyt, helppoutunut ja halventunut viime vuosina harppauksin. Siedettävänlaatuiseen muutaman kameran konserttikuvaukseen ja suoratoistoon kykenevän kaluston saa kasaan käytetyn auton hinnalla, ja se myös mahtuu käytettyyn autoon. Loppu on kiinni käyttäjien osaamisesta. Hanke- ja apurahoittajat ovat ymmärtäneet koronatilanteen tuomat tarpeet ja mahdollisuudet ja myöntäneet monille tahoille rahoitusta kalustohankintoihin.

Pandemian joskus rauhoituttua joudutaan miettimään elävien konserttien ja virtuaalisuuden mahdollista yhteiseloa, joka ei ole ihan ongelmatonta. Oma kokemukseni on, että jo muutamankin hengen yleisö herättää konsertin henkiin, mutta esimerkiksi Pelimannitalon tupaan ei olisi soittajien ja striimausväen ja ‑kaluston sekaan välillä mahtunut hiirtäkään, ja tarvittavat tehokkaat valot söivät tuvan tunnelmallisen hämyn. Striimeihin liittyvä ansaintalogiikka tai sen puute on oma lukunsa. Kuitenkin esimerkiksi Tallari-yhtyeen Pelimannitalon kausikonserttien välittäminen kenelle tahansa mihin tahansa maailmassa on mitä oivallisinta suomalaisen kansanmusiikin edistämistä. Näitä yhtälöitä pohtivat nyt varmasti monet, erityisesti julkisrahoitteiset, kulttuuriorganisaatiot.

VirtuaaliKaustisen tuottaman ohjelman lisäksi ja ehkä jopa sitäkin arvokkaampana pitää tietysti mainita jo kahdelta kesältä kertynyt uskomattoman hieno pelimanniohjelman videosato, joka on edelleen nähtävillä festivaalin Youtube-kanavalla. Toivottavasti mahdollisimman moni VirtuaaliKaustiseen osallistunut esiintyjä ymmärtäisi tallenteensa historiallisen arvon ja toimittaisi sen myös Kansanmusiikki-instituutin arkiston kokoelmiin.

Koronakesät ovat kartuttaneet muistivarantojamme sadoilla tunneilla arvokkaita videotallenteita, jotka olisivat normaalioloissa jääneet kuvaamatta – iloitkaamme edes ja ainakin siitä. Moni potee striimiväsymystä, mutta tallenteet nousevat varmasti arvoonsa tulevaisuudessa.

Lauri Oino, tuottaja, Kansanmusiikki-instituutti

Ottosten (korona)lukuvuoden kuulumisia

Terveisiä Kaustisen Nuorisoseurasta! Perhonjoki virtaa sulana ja kuljettaa mukanaan vielä muutamia pieniä jäälauttoja kohti Pirttikosken patoa. Kevään sulattaessa viimeisiä talven merkkejä Kalliopaviljonginkin pihalla väreilee odotusta muustakin kuin kesästä ja lämpimistä uimavesistä. Nuoret kiipeävät Finninkalliolle kuka kävellen ja kuka pyörää taluttaen tanhukengät pyörän tarakalla. Koulupäivä on ohi, ja on aika Ottosten kansantanssiharjoitusten. Totta vie, täällähän saavat lapset ja nuoret tälläkin hetkellä harrastaa! Eletään huhtikuuta, ja täysi vuoden kierto on keikuttu korona kantapäillä.

Kevään edetessä on toivo vapauden lisääntymisestä ja yhteisöllisemmästä harrastamisesta entisestään lisääntynyt. Omaa konserttia, muita esiintymisiä sekä vihdoin taas kirsikkana kakun päällä olevia Kaustisen kansanmusiikkijuhlia todella odotetaan Ottosten ryhmissä.

Kaustisella on ollut mahdollisuus viime syksystä alkaen tarjota lapsille ja nuorille harrastustoimintaa pääsääntöisesti koko ajan rauhallisen koronatilanteen ansiosta, huolellisesti suunnitellen ja terveysturvallisuus huomioiden. Vastuu on kuitenkin ollut suuri. On tarvittu yhteistä tahtoa onnistua. Kotien ja vanhempien tuki on ollut äärimmäisen tärkeää. Harjoitteita on jouduttu tekemään eri tavalla kuin yleensä, eikä eri ikäluokkien yhteistyötä ei ole voitu toteuttaa. Vanhimmat tanssijat ovat tanssineet maskit kasvoillaan, mikä on ollut raskasta. Siitäkin huolimatta oman ryhmän kanssa harjoittelu, omien tanssitaitojen kehittäminen ja tanssin tuoman hyvän olon merkitys on saanut nuoret valitsemaan ennemmin maskit kuin tanssittomuuden.

Kaikkien mielessä on pyörinyt se, milloin saamme tanssia yleisölle. Vastavuoroisuus – se on jäänyt monella tasolla puuttumaan. On puuttunut oman parin hymy ja yleisön kanssa jaettu yhteinen kokemus. Odotus on läsnä koko ajan.

Ensimmäisen koronakevään harrastussulun aikana me ohjaajat kannoimme huolta siitä, miten lapset ja nuoret jaksavat epävarmassa ja ehkä pelottavassakin tilanteessa ilman harrastuksiaan ja kohtaamisia toistensa kanssa. Lamauttaisiko joutenolo, olisiko helpompaa olla ilman sitoumuksia ja aikatauluja koronan helpottaessakin? Kantaako kansantanssi ja -musiikki ja sen tuoma yhteisöllisyys silloinkin, kun sitä ei konkreettisesti voi jakaa muiden kanssa? Osalla ryhmistämme yhteydenpito ja asian esillä pitäminen siirtyi somekanaville. Yhdenlaista aineettoman kulttuuriperinnön suojelemista kai tämäkin?

Kuluneen talven aikana on ollut ilo huomata, että kansantanssin ja -musiikin voimaa ja sukupolvilta toisille siirtynyttä perintöä ei koronan kaltainen kurimus pysty nujertamaan. MiniOttosissa, PikkuOttosissa, JunioriOttosissa ja Ottosissa on tanssinut omissa ryhmissään koko talven lähes 180 lasta ja nuorta. Aikuisten tehtävänä on ollut toteuttaa turvalliset puitteet kokea niitä asioita, jotka tuottavat lapsille ja nuorille hyvää oloa ja sitä tavallista onnellista arkea heidän tehdessään sitä, mistä he nauttivat. Hyvän olon tunne syntyy Finninkallion päällä tanssiessa, laulaessa ja soittaessa yhdessä. Siellä todella voi tuntea aineettoman kulttuuriperinnön elävän ja voivan hyvin ja tekevän tärkeintä tehtäväänsä hoitaessaan yksilön ja yhteisön henkistä ja fyysistä hyvinvointia ja kantaessaan vaikean ajan yli.

Tuli toukokuu, Perhonjoki kiihdytti kulkuaan, puski vettä valtoimenaan ja kertoi kohisten kesän tulosta. Yhtä hurjalla voimalla saapui koronatartuntarypäs Keski-Pohjanmaalle ja pyyhki kalenterista myös Ottosten kevään viimeiset yhteiset tanssit. Nyt on taas vain odotettava, että parempi aika koittaa ja on lupa tanssia ja soittaa yhdessä.

Eikä me vaivuta synkkyythen, kun on elämässä tanssi ja soitto!

Marika Timonen, Ottosten kansantanssiryhmien ohjaaja ja ohjaajatoimikunnan pj.

Näppäreiden (korona)lukuvuoden kuulumisia

Kaustisella viikottain kokoontuva näppäriryhmä suunnitteli päättävänsä kevätkautensa helatorstain aattona ulkoilmakonserttiin. Kesäinen sää ja koronatilanne olisivat sen sallineetkin konserttia edeltävään päivään saakka, jolloin alueemme tartuntaluvut kääntyivät  huolestuttavan vauhdikkaaseen nousuun. Lasten ja nuorten harrastustoiminta jouduttiin keskeyttämään, ja päätöskonsertti vaihtui hyvän kesän toivotuksiin whatsapp-ryhmässä.

Perhonjokilaakson kansalaisopiston, Näppärikoulun ja Kaustisen Näppärit ry:n yhdessä ylläpitämä ryhmä on ollut kuluneena lukuvuonna suuri. Kun opettajat laskee mukaan, yhdessä musisoi noin 80 soittajaa! Tässäpä juuri näppäritoiminnan ydin: yhteissoitto. Yhdessä tekeminen. Kanssasoittajilta oppiminen. Eri-ikäiset ja eri tasoiset soittajat samassa bändissä.

Sanomattakin on selvää, että koronapandemia toi pitkin lukuvuotta tälle kaikelle omat haasteensa. Toki olemme olleet onnekkaita verrattuna melkein mihin tahansa muuhun alueeseen maassamme.  Monissa opinahjoissa on oltu pitkiä kausia etäopetuksessa, mikä kyllä toimii soitonopetuksessa jonkin aikaa, kun puhutaan yksityisopetuksesta. Ryhmäopetus onkin sitten hankalampi juttu, etenkin pienten lasten kanssa. Niinpä monien oppilaitosten yhtyeet ja orkesterit ovat olleet tauolla tyystin.

Näppäriryhmä on päässyt kokoontumaan säännöllisesti paria viikkoa lukuunottamatta. On seurattu tiiviisti kulloinkin voimassa olevia rajoituksia ja toimittu niiden mukaan. Huoltojoukot ovat puolestaan joutuneet tottumaan viimetingan tiedotukseen ja toimineet lyhyellä varoitusajalla sen mukaan. Kiitos kaikille joustavuudesta ja luottamuksesta!

Isolla porukalla emme ole soittaneet aikoihin. Ryhmä on jaettu osiin soittimen ja tason mukaan, jolloin komppiryhmä on harjoitellut keskenään, pienimmät omassa ryhmässään, ja viulistit kahdessa ryhmässä. Isoimmat soittajat ovat harjoitelleet omana ryhmänään. Näin on pystytty jatkamaan turvallisesti. Ryhmien kokoonpanoja muutettiin loppukeväästä niin, että päästiin myös kokeilemaan, miltä kappaleiden sovitukset kuulostavat, ja kyllähän se oli virkistävää pitkän stemmaharjoitusputken jälkeen!

Kaustisen Näppärikurssi järjestetään jo toistamiseen verkkokurssina. Vuoden takaisen etäversion suosio yllätti positiivisesti, opetusvideoiden avulla näppärimusaan perehtyi 257 soittajaa. Tällä hetkellä vallitsevan hurjan koronatilanteen takia olemme tyytyväisiä, että jo keväällä päädyimme verkkototeutukseen tänäkin vuonna. Ilmoittautuminen verkkonäppärikurssille on parhaillaan käynnissä. Kurssin järjestää Seurakuntaopiston Kaustisen kampus (joksi entinen järjestäjä Kaustisen evankelinen opisto muuttui fuusion myötä vuodenvaihteessa).

Myöskään suurta yhteisesiintymistä festivaalien Mukulamatineassa ei toteuteta, vaan mahdollisuus kurssikappaleiden yhteissoittoon tarjotaan yhteissoittoviikonloppuina syksyllä.

Vaikka näppärikeikkoja ei kuluneena lukuvuonna juuri ollutkaan, ei harjoittelu ole suinkaan mennyt hukkaan! Mikäli Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään tulevana kesänä, pääsee ryhmämme siellä jälleen esiintymään. Jännittävää! Isompia soittajiamme voi bongailla festivaaleilla myös Kaustisen pelimanniyhtyeiden riveistä.

Mitä normaaliolot sitten tulevaisuudessa tarkoittavatkaan, toivottavasti syksyllä pääsemme  jatkamaan musisointia turvallisesti ja jakamaan soitonriemua myös elävälle yleisöille. Kova kaipuu on myös maailmalle. Olisipa hienoa, jos viime talvelta peruuntunut Norjan reissu toteutuisi ensi talvena! Kutsu ainakin on voimassa.  Suunnitelmissa on onneksi myös pientä kotimaanmatkailua, siitä lisää syksymmällä. Ensin jännitetään kuitenkin kesän keikkojen toteutumista. Peukut pystyyn!

Siiri Virkkala, Perhonjokilaakson kansalaisopiston viuluope ja näppäriope

Seurantaa

Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelusopimukseen liittyneet valtiot ovat sitoutuneet monenlaisiin asioihin, kuten omien kohteidensa luetteloimiseen, yhteisöjen äänen kunnioittamiseen sekä kestävän kehityksen periaatteiden noudattamiseen ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen aineettoman kultturiperinnön turvaamisessa.

Valtiot ovat sitoutuneet myös sopimuksen toteutumisen seurantaan. Suomenkin tulee raportoida kuuden vuoden välein koko muulle maailmalle, miten se on toteuttanut sopimuksen velvoitteet – esimerkiksi osaltaan huolehtinut kaustislaisen viulunsoiton perinteen turvaamisesta.

Mistään ylimalkaisesta ainekirjoituksesta ei ole kysymys. Raportti jakautuu kahdeksaan teema-alueeseen, ne yhteensä 26 ”ydinindikaattoriin” ja edelleen 86 arviointikriteeriin. Raportointiin tulee kerätä maittain työryhmä, rakentaa strategia, kuulla yhteisöjä laaja-alaisesti eri tavoilla, kerätä tilastodataa ja niin edelleen.

Viime vuodesta alkaen järjestelmä on toiminut niin, että kunakin vuonna raportoivat yhden maanosan valtiot. Tällä pyritään saamaan aikaan yhteistyötä maanosittain mm. raportoinnin toteutustapojen suunnittelussa ja koulutuksessa, jottei joka maan tarvitsisi keksiä pyörää aina uudestaan.

Eurooppa on tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhteisessä raportointivuorossa, ja Suomen kohdalla kerta on ylipäänsä ensimmäinen. Unesco järjesti maalis-huhtikuussa Euroopan valtioiden kontaktihenkilöille laajan, 20-tuntisen koulutuksen, johon sain mahdollisuuden osallistua yhdessä Museoviraston aineettoman kulttuuriperinnön erityisasiantuntija Leena Marsion kanssa. Mielenkiintoisessa ja näköaloja avartavassa koulutuksessa opiskeltiin raportointityökalua, vaihdettiin näkemyksiä ja kokemuksia eri maiden välillä ja varauduttiin kuluvan vuoden toimiin.

Suomi toimiikin esimerkillisesti sopimuksen hengen mukaisesti sitouttamalla järjestökenttää eri tasoilla ja tilanteissa. Yhteisöjen, järjestöjen ja perinteenharjoittajien äänen tulee kuulua sopimuksen toimeenpanon jokaisessa vaiheessa – myös toteutumisen arvioinnissa ja sen suunnittelussa.

Matti Hakamäki, johtaja, Kansanmusiikki-instituutti

Suojeluohjelmaa laatimaan

Yksi osa kaustislaisen viulunsoiton Unesco-hakemusprosessia on perinteen suojeluohjelman laatiminen tuleville vuosille. Suojeluohjelman laatimiseen halutaan mukaan mahdollisimman laajasti kaikki, jotka kokevat asian tärkeäksi. Hakemuksemme mukaisesti se mitä haluamme turvata ei rajoitu pelkästään Kaustisen rajojen sisälle eikä pelkästään viulunsoittoon, vaan perinne ulottuu myös naapuripitäjiin, ja siihen liittyy asioita kuten tanssi, laulu, pukuperinne… haluammekin kovasti saada mukaan väkeä myös muualta jokilaaksosta ja muista perinteeseen liittyvistä asioista.

Suojeluohjelman käynnistystyöpaja järjestetään lauantaina 8.5. klo 10-12.30. Mauno Järvelä alustaa paikallisesta perinteestä, ja sen jälkeen pohditaan porukalla perinteen turvaamisen tämänhetkistä tilannetta ja tarvittavia toimia sen elinvoiman turvaamiseksi osa-alueittain.

Työpaja järjestetään osittain etäyhteyksin. Ilmoittaudu Lauri Oinolle, lauri.oino@kaustinen.fi, ja ilmoita haluatko osallistua ensisijaisesti paikan päällä vai etäyhteyksin. Paikan päälle Pelimannitalon kahteen kamariin otamme koronaturvallisuuden rajoissa 15 ensiksi ilmoittautunutta osallistujaa. Etäosallistuminen tapahtuu helppokäyttöisellä Zoom-yhteydellä.

Unesco-kohde matkailutuotteiksi

Hakuprosessi Unesco-luetteloon on ollut pitkä, mutta vuoden 2021 lopun h-hetki lähestyy valon nopeudella, kun asiaa katsotaan matkailun kehittämisen näkökulmasta.

Kulttuuriperinnön ja matkailun suhde ei ole ihan helppo. Huonosti toteutettuna, käsistä karanneena tai vääriin käsiin karanneena turistien houkuttelu voi tuottaa vahinkoa. Tyypillisimpiä lieveilmiöitä lienevät paikkojen rapautuminen ja asukkaiden arkielämän häiriintyminen massakohteissa, yhteisölle tärkeiden rituaalien muuttuminen tyystin ulkopuolisille katsojille suunnatuksi esittämiseksi, taloudellisten hyötyjen päätyminen kaikille muille paitsi perinteenharjoittajille itselleen sekä perinteitä ja niiden harjoittajia loukkaava kaupallistaminen. Suomessa esillä ovat olleet ainakin Suomenlinnan kulutuskestävyys ja asukkaiden yksityisyyden häiriintyminen sekä saamelaisten pukujen ja symbolien kevytmielinen hyödyntäminen.

Unescon sopimuksessa asiaan kiinnitetäänkin huomiota, ja hakemuksessa täytyy kertoa, miten mahdollisiin lieveilmiöihin varaudutaan. Hakemukset, joiden motiivina on ennen kaikkea matkailu- tai muu taloudellinen hyöty perinteen turvaamisen sijaan, saavat huutia. Toisaalta sopimuksessakin todetaan, että matkailu on elintärkeää monien perinteiden säilymiselle. Kaustisen kaltaisilla maaseutualueilla, joilla väen väheneminen ja vanheneminen on pysyvä uhka, voi ajatella jokaisen paikalliseen taskuun päätyneen lantin tukevan taloutta ja työllisyyttä ja siten myös perinteen tulevien jatkajien pysymistä alueella, menipä lantti viulunsoittajan, matkailuyrittäjän tai kioskikauppiaan taskuun.

Myös kulttuuriperintökohteisiin hakeutuvat turistit ja matkanjärjestäjät ovat nykyään eettisesti valveutuneita ja vaativia; puhutaan kestävästä matkailusta. Kun siis asiat tehdään alusta saakka oikein, matkailun mahdollisuuksiin pitää tarttua täydellä innolla ja keskittyä kehittämään perinnön ympärille matkailutuotteita, jotka rikastuttavat kaikkien osapuolten elämää ja palveluja tarjoavien osapuolten kukkaroitakin.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat on ollut loistava matkailutuote jo puoli vuosisataa, mutta vuoden 51 muulle viikolle kehitettävää alueella riittää, ja riittää sitä toki juhliinkin liittyen. Kulttuuriperinnön tuotteistamista matkailuun opiskeltiin ja ideoitiin 19–21.2. kolmessa työpajassa Kansantaiteenkeskuksessa. Työpajat järjesti Kosekin (Kokkolanseudun kehitys) Reittien ja matkailupalvelujen Keski-Pohjanmaa II ‑hanke. Noin kolmenkymmenen osallistujan joukossa oli sekä kulttuuri- ja perinneihmisiä että matkailuyrittäjiä varsin kattavasti alueelta ja koko maakunnasta. Työpajat vetänyt projektipäällikkö Mari Keiski kertoikin, että maakunnan matkailuyrittäjät ovat ottaneet innolla vastaan ajatuksen elävän perinnön nostamisesta koko maakunnan matkailun brändikärjeksi.

Työpajoissa kävi selväksi, että kaustislaisen viulunsoiton ja kaikenlaisen siihen liittyvän ympärille ei tarvitse keksiä matkailutuotteita väkisin vääntäen tai vääntäen itse asiaa vääriin asentoihin. Harjoitus- ja tosimielelläkin tehtyjä ”tuotekortteja” syntyi melkein liukuhihnalta. Sisältöä on olemassa vaikka kuinka, kunhan se vain osataan paketoida ja paketti tarjota oikeille ihmisille ja oikealla tavalla. Työtä ja ratkaistavia kysymyksiä toki riittää ja tekijöitä tarvitaan, mutta näkymät ovat vallan innostavat!

Lauri Oino, tuottaja, Kansanmusiikki-instituutti