Kehittämisen rattaat liikkeelle

Suomen kulttuurirahasto myönsi Kansanmusiikki-instituutille 100 000 euron avustuksen, jota niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa tervehdittiin syystäkin ”Kaustinen Unescoon” -(ilon)huudahduksin. Totta onkin, että hakemusprosessi vaatii työtä ja työvoimaa ja että tästä avustuksesta siihenkin osa lohkeaa.

Se on kuitenkin vain osa Kulttuurirahaston nyt tukemaa kokonaisuutta. Kaustislaisen viulunsoiton tai minkä tahansa kohteen saamisen Unescon listalle tulisi olla vain osa kyseisen perinteen turvaamista ja laajemmin ottaen vain osa aineettoman kulttuuriperinnön suojelun edistämistä ja yhteiskunnallisen potentiaalin realisoimista koko maan laajuudella ja myös globaalisti.

Unesco-hakemuksessa tuleekin kertoa, miten kohteen nostaminen listalle hyödyntää aineettoman kulttuuriperinnön suojelua yleensä eikä vain kyseisen kohteen suojelua. Siksi nyt rahoitettu hankekin on pelkkää hakemuksen tekoa laajempi.

Hankkeen nimi on juhlavasti ”Kaustislainen viulunsoitto – aineettoman kulttuuriperinnön ohjelmakokonaisuus”, ja se ulottuu tälle ja ensi vuodelle. Hakemuksen kirjoittamisen lisäksi hankkeessa mm. kehitetään ja järjestetään kansainvälistä yhteistyötä ja koulutusyhteistyötä aineettoman kulttuuriperinnön tiimoilta, rakennetaan konserttikokonaisuuksia ja ‑konsepteja, toteutetaan ohjelmakokonaisuuksia ja seminaareja ja rakennetaan perinteen suojeluohjelmaa. Toteutukseen osallistuu laaja joukko eri tahoja ja yhteistyökumppaneita.

 

Lauri Oino, tuottaja, Kansanmusiikki-instituutti

Mainokset

Oppia ja kumppaneita maailmalta

Tammikuun viimeisen viikon alku vierähti vauhdikkaalla Baltian-matkalla. Kävimme tutustumassa kahteen Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listan kohteeseen: Latvian länsiosassa asustavan Suiti-vähemmistön kulttuuriin sekä Viron kaakkoiskolkan setukaisten laulukulttuuriin. Tapasimme myös Viron Kihnun saaren Unesco-kohteen edustajia.

Nämä kaikki ovat olleet listalla kymmenkunta vuotta, joten isännillämme ja emännillämme oli jo kelpo perspektiivi kertoa paitsi kulttuureistaan ja hakemusprosesseistaan myös listauksen seurauksista. Niihin vaikuttavat monet asiat, kuten ilmiön ominaispiirteet, alueen ja maan olosuhteet, kulttuuripolitiikka ja kulttuurihallinnon rakenteet sekä ympäristön sitouttamisen onnistuminen. Nämä kaikki vaihtelevat kovastikin, joten kahta samanlaista kohdetta ja prosessia ei ole, ja jokaisesta on paljon opittavaa.

Opin lisäksi haemme yhteistyötä, ja sen edistämisessä kasvokkain kohtaaminen ja henkilökohtainen tutustuminen toimivat kuin superpähkinä Hessu Hopoon. Toivommekin, että vierailut poikivat lähivuosina hyviä yhteistyöhankkeita uusien tuttavuuksiemme kanssa.

Olemme viimeisen kahdeksan kuukauden aikana käyneet 1-2 hengen kokoonpanoilla kokouksissa, seminaareissa, messuilla, tutustumassa ja oppimassa kaikkiaan kuudella eri reissulla. Reissaaminen vaatii tietysti reissurahaa, jota ei paljoa ole monenkaan organisaation perusbudjetissa. Meille suuri mahdollistaja on ollut alueemme Leader-ryhmä Pirityisten erinomainen Eestaas-hanke, jonka kautta yhdistykset ovat voineet tehdä kumppaninhaku- ja opintomatkoja. Hankebyrokratiakin on kevyt. Eestaas-rahan turvin olemme käyneet Baltian lisäksi Pariisissa, Brysselissä ja Norjassa. Saatu oppi ja kumppanuudet ovat mielestämme satsauksen arvoisia.

Rahoitusmahdollisuuksia on varsinkin kun pysytään Pohjoismaissa ja EU:n sisällä, kauemmaksi reissurahat ovat tiukemmassa. Silmät kannattaa pitää auki ja tarttua jokaiseen tilaisuuteen luoda yhteistyötä ja saada ja jakaa tietoa ja osaamista.

Matti Hakamäki, johtaja, Kansanmusiikki-instituutti

Lauri Oino, tuottaja, Kansanmusiikki-instituutti

 

Kuva: Suiti-naisten lauluryhmä. Kuva Lauri Oino

Käsiteviidakosta ruohonjuuritasolle – ja takaisin

Kulttuuriperinnön tutkimuksen opiskelijana aineettoman kulttuuriperinnön käsite on tullut minulle tutuksi. Käsite on keskiössä myös Unesco-prosessissamme, tässä yhteydessä puhutaan vaihtoehtoisesti myös elävästä perinnöstä.

Omassa väitöskirjassani olen pohtinut erityisesti sitä, mitä aineettomuus merkitsee kulttuuriperintöprosessien kohdalla, eli sitä, miten ja miksi me välitämme kulttuuriperintöä eteenpäin.  Kietoutuvatko motiivit ainoastaan arvoihin ja niistä kumpuaviin valintoihin, onko kyse velvollisuuksista omaa yhteisöä kohtaan, onko niiden ydin tunteissa vai ihmisen sisimmissä tarpeissa kokea yhteyttä muihin ihmiskunnan jäseniin?

Kulttuuriperintö on tavattu jakaa aineelliseen ja aineettomaan kulttuuriperintöön, mutta enemmänkin se on vain yksi kulttuuriperinnön ulottuvuus. Muita ulottuvuuksia, joiden kautta käsitettä tarkastella, voisivat olla vaikkapa yksilö–yhteisö, tuote–prosessi ja virallinen–epävirallinen. Aineeton kulttuuriperintö on jatkuvassa muutoksen tilassa.

Pelimannien yhteissoitto on minusta hyvä symboli elävälle perinnölle: kaikenikäiset, kaikennäköiset ja erilaiset yhdessä – samanaikaisesti syvästi henkilökohtaisen ja kauttaaltaan yhteisen asian puolesta!

Silja Heikkilä

Toiminnanjohtaja, Kaustinen Folk Music Festival

Kulttuuriperinnön tutkimuksen jatko-opiskelija

 

Kuva: Lauri Oino

Kysely kaustislaisen viulunsoiton perinteen harjoittamisesta

Kartoitamme verkkokyselyllä näkemyksiä kaustislaisesta viulunsoittoperinteestä ja eri tavoista osallistua sen harjoittamiseen . Kyselyyn toivotaan vastaavan paikkakunnasta riippumatta kaikkien, jotka kokevat olevansa jollakin tavalla osallisia kaustislaiseksi viulunsoitoksi nimetyn perinteen toteuttamisessa ja vaalimisessa.

Unescon aineettoman kulttuuriperinnön sopimus painottaa perinteitä harjoittavien yhteisöjen, ryhmien ja yksilöiden omaa tahtoa, roolia ja näkemyksiä perinteiden suojelemisessa ja hakemusprosessissa. Siksi on tärkeää saada kaikkien ääni kuuluviin ja paljon vastauksia!

Kysely on avoinna 15.3.2019 asti.

Kyselyyn pääset tästä linkistä.

 

Joulunviettoa

Perhonjokilaakso-lehti on käynnistänyt kuukausittaisen kolumnipalstan, jolla valotetaan kaustislaisen viulunsoiton hakemusprosessia Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon ja sen taustoja. Ensimmäisessä kolumnissa Mauno Järvelä  kuvaa miten soittaminen on mukana kaustislaisessa joulunvietossa niin perhepiirissä kuin muuallakin.

Ostakaa makkaraa!

Yksi aineettomaan kulttuuriperintöön liittyvä tärkeä pohdinnan aihe on se, suljetaanko joku tai joitakuita ulos jonkun perinteen piiristä esimerkiksi sosiaalisen tai etnisen taustan tai sukupuolen perusteella, tarkoituksella tai ilman että kukaan sitä tahtoisi. Monessa tapauksessa osallisuus ja osattomuus ratkeaa lapsena. Kaustislaisen soittokulttuurin elinvoiman salaisuutena on kautta vuosikymmenten ollut aina uusien lasten ja nuorten saaminen tarttumaan viuluun, harmoniin, bassoon tai johonkin muuhun soittimeen. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä aloittaa. Kaustisen Näppärit ry:n syksyllä 2018 käynnistämään aloittelevien aikuisten viuluryhmään tuli lähes 20 osallistujaa, yhtenä heistä Sanna Uusivirta:

Syyskuun alussa minulle tuli mainos: Näppärit järjestää viuluryhmän aloitteleville aikuissoittajille.

Soittamisen taito on aina kiehtonut minua, mutta aiemmin minulla ei ole ollut mahdollisuutta opettelemiseen. Pitkään kuvittelin, että koska en ole lapsena ollut soittotunneilla, se ovi olisi minulta kokonaan suljettu. Nyt tuota mahdollisuutta tarjottiin kuin suoraan minulle räätälöitynä: ryhmä, jossa ei tarvitse osata etukäteen mitään ja voi silti mennä mukaan. Mietin asiaa varmaan kokonaista kaksi minuuttia, ennen kuin lähetin viestin, että minua kiinnostaisi kovasti oppia soittamaan, mikäli löytyy vuokrattava viulu, kun omaa ei ole.

Viulu löytyi, ja ensimmäiselle soittotunnille menin sekä suuresti innostuneena että jännittyneenä. Suotta jännitin, Annin johdolla aloitimme ihan niin alkeista kuin kuuluikin alkaa. Siitä, kuinka jousta pidellään kädessä (vaatii vielä harjoitusta), kuinka viulu asettuu kohdalleen (vaatii vielä harjoitusta), kuinka sormet asettuvat kielille (vaatii vielä harjoitusta) tai kuinka siitä viulusta saadaan ääni. Puhumattakaa siitä, kuinka olla rentona. Innostavaa ja mielenkiintoista!

Syksy sujahtikin kuin siivillä – ja se ilo siitä, kun viulusta lähti ensimmäisen kerran jotakuinkin tolkullinen ääni tai päästiin soittamaan kaikkien soittoharjoitusten äitiä: Ostakaa makkaraa. Syksyn viimeisellä kerralla päästiin yhteissoiton makuun, kun soitimme yhdessä lasten näppäriryhmän kanssa. Sehän kuulosti jo musiikilta!

Sanna Uusivirta